Hei. Olen nuori-filosofi. En varsinaisesti ole filosofi, mutta rakastuin tähän nimimerkkiin, koska se herättää kysymyksen: millainen on nuori filosofi? Minun visiossani tällaisella ilmestyksellä on tyylikkään epäsiistit hiukset, pukeutumisellaan hän viestii elävänsä enemmän ajatusmaailmassa, kuin muut ja ennen kaikkea hän ei koskaan katso suoraan silmiin, mutta ei silti anna ujoa vaikutelmaa. Tein tämän blogin, koska haluan nostaa keskusteluun tabuja jotka vaikuttavat nuoriin. Täällä saa arvostella kaikkea. Minua, sinua, häntä, opettajaa, vanhempia, sossutätiä. No ihan ketä tahansa.
Aloitan ensimmäisen kirjoitukseni kysymällä suoraan: Miksi vanhemmat eivät tue lastaan silloin, kun hän sitä eniten loppuelämänsä kannalta tarvitsisi? Kun lapsi, silloin jo lähes aikuinen pääsee pois koulusta. (lukiosta tai ammattikoulusta).
Olen tahattomasti ja tahallisesti havainnoinut kavereitteni perheiden tapahtumia. Niin monessa perheessä alkaa heti huuto sillan alle joutumisesta ja kotoa potkimisesta, kun se on mahdollista eivätkä vanhemmat enää ole lailla määrättyjä rakastavia huoltajia. Loppuuko tämä 18 vuoden kestävä aina niin "valtava" rakastaminen tähän hetkeen. Samaan hetkeen, kun nuori jonottaa ensimmäistä kertaa baarin ovella ja on usein enemmän hukassa kuin koskaan elämässään. Eikö tässä haavoittuvassa vaiheessa oleva nuori tee helposti vääiä valintoja? Tarviiko siihen vielä lisätä uhkailuja kotoa lentämisestä ja sillan alle joutumisesta?
Tietenkin nuoren pitää oppia elämään omillaan, mutta uskon että yksi suuri salaisuus onnellisen yhteiskunnan luomisessa on se, että kaikkein kriittisimmässä vaiheessa vanhemmat eivät vain painostaisi lapsiaan nopeimpaan uraputkeen, vaan auttaisivat heitä toteuttamaan unelmaansa, tai vähintään eivät työntäisi siihen nopeimpaan tiehen asuntolainaan ja omakotitaloon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti